27.6.06

Ääniä ylhäältä

Helsinki, kesäkuu 2006.

Väsyneenä ja tyytyväisenä leirien ja tapahtumien jälkeen olen jälleen kotona. Hämmentyneenä myös ja hieman aralla mielellä. Koin nimittäin jotain erilaista viime viikolla, jotain sellaista mikä kuuluu kategoriaan Jumala puhuu.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka suhtautuvat varovaisen kriittisesti siihen kun ihmiset kertovat miten se ja se asia mitä he sanovat tulee suoraan Jumalalta, Pyhä Henki on kehottanut heitä tekemään niin ja niin... Onhan se toki ihan mahdollista, ei minulla ole oikeutta ja valtuuksia käydä määrittelemää mitä Jumala voi ja haluaa ihmisille sanoa, mutta silti välillä on vaikea keksiä miten kyseinen asia voisi olla Jumalan tarkoituksen mukaista. Tuntumani on että ihan kaikki Jumalalta tulleeksi väitetyt viestit eivät ole sieltä kotoisin, vaan nousevat lähinnä ihmisen omasta mielestä. Kannatan siis vahvasti arviointia ja tervettä harkintakykyä.

Tämä ei tarkoita ettenkö itsekin olisi kokenut että Jumala puhuu minulle. Kyllä, monin tavoin: Raamatun, luonnon, toisten ihmisten, johdatuksen, puheiden, hyvien kirjojen, elämäntilanteiden kautta. Enhän voisi näissä hommissa olla ellen luottaisi siihen että Jumala toimii ja vaikuttaa - jopa minun kauttani (mikä jaksaa minua syvästi hämmästyttää). Joistain kokemuksistani vuosien varrella kertoessani sanon jopa "Jumala sanoi..," mutta teen niin koska asia on varmistunut siksi vuosien varrella.

Minulle on kamppailu erottaa mikä ääni sisälläni on Jumalasta, mikä vain itsestäni, omista ennakkoluuloistani, toiveistani tai rikkonaisuudestani johtuvaa, mikä loogisen ajattelun tulosta, mikä toisten ihmisten vaikutusta, mikä kulttuurillista ajattelutapaa, mikä jostain muualta. Kun koen kehotusta tehdä jotain en ole etukäteen varma onko tämä nyt erityisesti Jumalan tahto. Jälkikäteen voi kiitollisena vakuuttua että kyllä näin oli tai jäädä edelleenkin epätietoisuuden valtaan että mistähän siinä oli oikein kyse.

Nyt oli erilainen kokemus. Koin Jumalan puhuvan minulle ja olin vakuuttunut heti että kyseessä on Jumala. Varsinkin yhteen näistä tilanteista liittyi minulle aivan epätavallista toimintaa (jota en ole käsittääkseni koskaan aikaisemmin tehnyt), siihen järjestyi erinomainen tilaisuus ja myöhemmin osoittautui että kyseinen ihminen oli rukoillut juuri sitä niihin aikoihin kun minä koin Jumalan puhuvan minulle.

Nyt olin siis heti sitä mieltä että tämä on Jumalasta ja sanoin joillekin ihmisille "Jumala käski minun..." Asia osoittautui todeksi ja siunaukseksi monelle taholle. Olen kevään aikana rukoillut että oppisin paremmin kuuntelemaan Jumalan ääntä. Onkohan tämä vastausta siihen?

Olen kokemuksesta tyytyväinen ja hieman hämmentynyt siitä että Jumala valitsi puhua minulle tällä tavalla. Mitä ilmeisemmin näitä juttuja tarvittiin juuri nyt ja olen kiitollinen että sain olla mukana siunausten ketjussa ja helpottunut että kuulin ja toimin sen mukaisesti.

Varmuus etukäteen ei ole kylläkään mikään itseisarvo. Pohdiskelu, kamppailu ja epävarmuus ovat oleellinen osa elämää - myös uskonelämää. Oleellista lienee että olen avoin Jumalan äänelle, joka puhuu ihmiselle monin eri tavoin enkä paketoi Jumalan ääntä vain määrätynlaiseen pakettiin.

On hillittömän hienoa saada olla mukana edes jollain pienellä tavalla kun Jumala kutsuu ihmisiä ja vakuuttaa heille rakkauttaan. Siihen hän tarvitsee tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät pitää linjoja auki ylöspäin. Ne kuulevat minun ääneni... (Joh. 10:16)

19.6.06

Kiitos ja valoista valoa

Lämmin kiitos kaikille puheeni valmistamiseen osallistuneille (sekä täällä blogissa että sähköpostitse). Vaikka puhe päätyi eri urille kuin mitä kysyin ja millaisia vastauksia sain, toivat vastauksenne siihen aivan oleellisen lähtökohdan ja näkökulman.

Sitä paitsi on myös ihan vaan hauskempaa kun saa inputtia muilta... Ehkäpä puheita pitäisi enemmänkin valmistella näin interaktiivisesti?

Gnothi Seauton pyysi puhetta tänne blogiin. Saatan hyvinkin laittaa siitä version, mutta en vielä ehdi sillä istun vain tässä hetken koneen ääressä. Live-tilanne on aina oma uniikki hetkensä ja puhe vaatii muokkausta kirjallisena versiona.

Tällä hetkellä tekisi mieleni kirjoitella yhdestä jos toisesta asiasta, mutta hillitsen itseni sillä olen vain ohikulkumatkalla. Paras pakata tavarat ja lähteä teinileirille.

Sitä ennen laitetaanpa kuitenkin tulevan juhannuksen kunniaksi (juhannus)ruusuja näkyville. Hyvää juhannusta ja valoista valoisinta aikaa Pastorin blogin lukijoille!




Piikkiö, kesäkuu 2006.

8.6.06

Kirjallisia töitä

Muksu: Äiti valmistaa koko päivän puhetta... Siitä tulee piiiitkä puhe!

No, on muksulla itselläänkin kirjallisia töitä. Hän kirjoittaa prinsessatarinoita.


Inspiraation etsintävaihe

Kirjoitusvaihe

Valmista on
EDIT: Näyttäessäni tätä muksulle sanoi hän hyvin päättäväisesti: Laita siihen ettei se ole vielä valmis.
Tarina jatkuu...

7.6.06

Kirsikkainen päivä

Muksulla oli sunnuntaina menevä, kirsikalta maistuva prinsessapäivä.



Vesipitsan valmistusta


Barbapapan katselu jännittää... jo ennen ohjelman alkua.



Tampere, 4.6.2006.

6.6.06

Arjen iloja

Tämä bussipysäkin koriste ilahdutti odotellessa. Mutta mikä puu tämä on? Arvaan (vuori)jalavaa.


Vaajakoski, 5.6.2006.

A request

And still, O Lord, to me impart
An innocent and grateful heart.

-S.T. Coleridge

Leppävesi, 31.5.2006.

4.6.06

Apua: mitä rakkaus on?

Minulla on puhe perjantaina 9.6. Adventtikirkon kesäjuhlilla. Aiheekseni on annettu vaatimattomasti "Mitä rakkaus on." Mukavan rajattu aihe... ;-)

Puhe on vielä vaiheessa (= alkupistettä ei ole vielä löytynyt), joten ajattelin pyytää apua. Haluaisitko auttaa?

Otan mielelläni vastaan ajatuksia esim. seuraaviin kysymyksiin liittyen (tai yleensä aihepiiristä).

1. Mitä rakkaus sinun mielestäsi on?

2. Mikä saa sinut kokemaan itsesi todella rakastetuksi?

3. Miten ihminen löytää/kokee Jumalan rakkauden?

Jos sinulla sattuu olemaan aikaa ja mielipiteitä aiheesta, olen kiitollisen ajatuksistasi. Ne saattavat päätyä perjantain puheeseen tai vaikuttaa sen sisältöön.

Nimim. auttakaa pastori poloista

Tuomi (2)

Vaajakoski, 31.5.2006

2.6.06

Nuppuja ja kukkia

Elämä nupullaan, kauniisti kukkien.


Piikkiö, 3.6.2005.

Uskonnollinen pahanpuhuminen

[Tämä on kolme vuotta sitten pitämäni radiohartaus YLE:ssä]

Onko sinusta joskus puhuttu pahaa? Onko sinua paneteltu selän takana tai ihan julkisesti? Onko sinut saatettu huonoon huutoon? Tiedät silloin miten pahalta se tuntuu.

Pahan puhuminen on kovin inhimillistä. Tuskin on montaa ihmistä, joka ei siihen koskaan olisi sortunut. Minä ainakin olen. Mutta yleisyys ei tee siitä oikeutettua eikä vähemmän vahingollista. "Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä." Näin tiukasti ottaa asiaan kantaa Raamatussa Jaakob. (3:9-11)

Käytämme kieltämme myös yhteisöjen panetteluun. Uskovien piirissä on aika yleistä puhua hyvinkin kielteiseen sävyyn toisista uskonnoista. Sitä tehdään niin yksilöiden kuin ihan yhteisöjenkin toimesta. En voi väittää että oma hengellinen kotinikaan, Adventtikirkko ja sen jäsenet, olisivat tässä asiassa nuhteettomia.

Uskonnot julkaisevat kirjallisuutta toisia uskontoja vastaan, painottavat miten väärässä ne ovat ja kertovat niiden haitallisuudesta ellei peräti vaarallisuudesta. Tätä tehdään niin toisia kristillisiä kirkkoja kuin ei-kristillisiäkin uskontoja vastaan. Siis panetellaan ja valehdellaan, sillä usein välitetään väärää tai vääristynyttä tietoa ja osatotuuksia.

Mitä me sillä saavutamme? Sen sijaan että saisimme kansat sankkoina joukkoina kannattamaan omaa uskontoamme, me rakennamme muureja ihmisten välille,
luomme pahansuopaisuutta, pönkitämme ennakkoluuloja ja aiheutamme ihan konkreettisia vaikeuksia toisen uskonnon edustajille heidän arkielämässään. Samalla olemme tekemässä tietä yleisemmällekin uskonnonvastaisuudelle ja täten tekomme osuvat lopulta omaankin nilkkaan.

Panettelu on Jumalasta sangen epämiellyttävää, yököttävää, varsinkin hänen seuraajiensa toimesta. Sananlaskujen kirjassa kerrotaan Jumalan vihaavan "vilpin puhujaa ja ihmistä, joka yllyttää veljen veljeä vastaan". (Sanal 6:16-19)

Uskontoihin yleensä liittyy piirteitä ja tapoja, jotka tuntuvat muista ihmisistä hyvinkin kummallisilta ja oudoilta. Miksi Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen Pyhät käyvät temppelissä ja eivät puhu kokemuksestaan? Entä miksi helluntailaiset ovat niin innoissaan kielilläpuhumisesta? Mistä syystä suomalainen nainen alkaa käyttää muslimihuivia? Minkä takia Hare Krishnat pukeutuvat intialaisiin vaatteisiin ja tanssivat kadulla? Miksi ortodoksit seisovat jumalanpalveluksessa? Miksi joihinkin uskontoihin liittyy alkoholista ja kahvistakin kieltäytyminen? Mitä varten Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirrosta, entä miksi he eivät osallistu joulunviettoon? Mistä syystä poikien ympärileikkaus on tärkeää juutalaisille ja muslimeille? Miksi babtisti vastustaa lapsikastetta, mutta luterilaiselle se on oleellisen tärkeää?

Ulkopuolisen tulkinta tavoista ja traditioista eri uskonnoissa on luultavasti hyvin erilainen kuin itse uskonnonharjoittajan. Esimerkiksi minä, länsimainen nainen, saatan helposti tulkita musliminaisen huivinkäytön alistamisen ja epätasa-arvoisuuden merkkinä. Mutta kun saan tietää, että naiselle itselleen se on merkki elämisestä sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, symboli vapaudesta tai että nainen kokee huivin yksityisyytensä suojana, niin silloin minun on helpompi kohdella häntä kunnioittavasti, puolustaa hänen oikeuttaan huivinkäyttöön ja jopa arvostaa sitä. Oppiessani ymmärtämään toisen arvoja ja motivaatiota, minusta tulee suvaitsevampi ja avarampi ihminen.

Itse kuulun adventtikirkkoon, joka eroaa monista kristillisistä kirkoista siinä, että lepopäivänä vietetään sapattia eli lauantaita. Sapatinvietto voi tuntua toisista oudolta, tarpeettomalta, vaivalloiselta, harhaopilta, yritykseltä pelastua lain kautta jne. Minulle se sen sijaan on siunaus: Jumalan rakkauden, vapauden, pelastuksen, uskollisuuden viikottainen symboli ja tapa ylläpitää tasapainoa elämässäni niin fyysisesti, sosiaalisesti, henkisesti kuin hengellisestikin.

Uskon, että toistemme erilaisten tapojen ymmärtäminen lisää suvaitsevaisuuttamme. Kyseessä eivät ole pelkästään kummalliset tavat, vaan erilaiset keinot elää todeksi syvää vakaumusta sekä luoda merkitystä elämälle.

Keisari Asoka, kaksisataaluvulta ennen Kristusta, sanoi: "Sopusointu vallitsee vain jos kukin kunnioittaa toisensa uskomuksia ja nauttii kuunnella kun niitä selitetään." Oma elämäni on tullut rikkaammaksi saadessani tutustua toisten uskontojen edustajiin ja siihen mitä heidän uskontonsa heille merkitsee. Kaikilta minulla on ollut jotain arvokasta opittavaa. Samalla olen myös oppinut arvostamaan omaa uskoani syvemmin. Toisten ymmärtäminen ei tarkoita että pitäisi uskoa vähemmän omaan kantaansa.

Mitäköhän tapahtuisi, jos yhteisöinä ja yksilöinä niissä, alkaisimme puhumaan toisista uskonnoista hyvää? Arvostamaan ääneen toistemme hyviä puolia? Myös niiden uskontojen, joihin yleisesti kaikkein kielteisimmin suhtaudutaan ja joiden puolella yleinen mielipide ei ole. Se vaatisi rohkeutta.

Psalmissa 15 kysytään kuka saa tulla Herran temppeliin. Jakeissa kaksi ja kolme vastataan: "Se, joka on rehellinen ja tekee oikein, jonka sydän on vilpitön ja puheet totta. Se, joka ei panettele, joka ei tee lähimmäiselleen pahaa eikä saata naapuriaan huonoon huutoon."

Rukous:
Herra, anna meille anteeksi että olemme panetelleet, vääristelleet, luoneet raja-aitoja ja saattaneet toisia uskontoja huonoon huutoon. Anna Pyhä Henkesi toteuttamaan meissä tänään totuuden ja rakkauden hedelmiä kaikkia ihmisiä kohtaan, myös niitä joilla on eri uskonto. Jeesuksen, vapahtajamme nimessä, Amen.

1.6.06

Vuosi sitten (5)

Newbold Collegen kampuksen pikakiertokatsastuksen tulos: edelleen viehätttävä.





Newbold College, Englanti. Toukokuu 2005.